Hostperheeni asuu heinäkuun loppuun asti Suomessa ja sen jälkeen muutan heidän kanssaan ihanaan Lontooseen. Olen onnellinen, että saan jakaa heidän kanssaan tämän jännän ja uuden kokemuksen. He muuttavat ensimmäistä kertaa ulkomaille, niin kuin minäkin. Jaamme periaatteessa saman kokemuksen ja he luultavasti ymmärtävät minun tilannettani paremmin, esimerkiksi koti-ikävää.
Perhe pyysi minua aloittamaan jo 1.7. heidän Suomikodissaan. He järjestelevät muuttoa, hoitavat työasioita, tekevät työmatkoja ja kotikin pitiäisi hoitaa jossain välissä. Mielestäni on mukavaa päästä tutustumaan lapsiin ja perheen tapoihin vähän turvallisemmalla maaperällä.
Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna kuitenkin järjestetään Qstock, jonne todella, todella kovasti haluan. Minua nolotti ja hävetti sanoa hostäidille siitä. "Voin aloittaa jo heinäkuussa, mutta voisinko saada sen viimeisen viikonlopun vapaaksi....." En halunnut, että hostmama ajattelee minun olevan joku bilehile tai epäluotettava jne. "Totta kai! Totta kai saat vapaata, mekin ajattelimme aloittaa siinä main loman, joten voit pitää vaikka loppu heinäkuun vapaata ja nähdään sitten Lontoossa!" Aaa, ihanaa. Iso kivi vierähti sydämeltäni. Hostmama vaikuttaa niin ihanalle ja rennolle ihmiselle, että tiedän kaiken menevän hyvin!
Olen katsonut molemmat ylen au pair -ohjelmat: au pairit Lontoossa sekä au pairit Los Angelesissa. Ja yksi asia on minua hämmentänyt koko ajan. Tytöt itkevät kameralle, kuinka kova koti-ikävä on ja kuinka he kokevat työmäärät liian isoiksi jne. Silti kukaan ei puhu perheen kanssa! Ehkä perhekin haluaisi sellaisista tunnoista kuulla. Minä uskon siihen, että puhumalla kaikki selviää. Minä uskon, että voin puhua omalle hostperheelleni, jos jokin tuntuu väärältä tai jos tarvitsen lisää vapaa-aikaa. Minun äitini sanoikin minulle kerran, että katsopa se au pairit Lontossa -sarja niin et enää halua lähteä. Minun mielestäni kaikki ne tytöt, kenellä oli ongelmia perheen kanssa, olivat muutenkin lähteneet väärin perustein au paireiksi. Toiveissa oli bilematka tai jokin rentouttava loma. He eivät ajatelleet lähtevänsä oikeasti töihin. Minä tiedän, mitä minulta odotetaan, mitkä ovat työtehtäväni ja miten pitkiä työpäiviä teen. Minulla on myös määrätyt vapaat. Koen olevani aikuisempi kuin suurin osa auppari ohjelmien tytöistä. En tietenkään voi sanoa mitään varmaksi, olenhan edelleen Suomessa ja odotan vasta oman au pair -vuoteni alkamista. Mutta silti, minulla on varma tunne tästä! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti